maanantai 26. syyskuuta 2011

Biisien nimeämisestä

Bändiprojektimme "Palapelin puolikkaan" biisejä, joita esitimme Soiva Kortteli -tapahtumassa viime viikonloppuna, löytyy täältä. Saa ja voi käydä kuuntelemassa.
Itse olen nimennyt omat biisini aika mielenkiintoisella tavalla. Joskus nimeen eksyy joku tuttu henkilö/bändi/artisti tai lainaan tekstiä heiltä. Niin myös muuta tekstiä kirjoittaessani.

Viime viikon lopulla sain idean uuteen ficciin, johon teen osia ainakin 7. Kyseessä on ensimmäinen pidempi MCR-aiheinen ficci, jota kirjoitan, mutta olen todella innoissani siitä. Kunhan saan tuon ficin valmiiksi, niin tarkoitukseni olisi myös viimeistellä yksi oma biisintekstini, jonka nimeksi annan "Nukkuva kaupunki". Saa nähdä, millainen siitä tulee.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Soiva Kortteli 24.9.2011 Helsingissä

Olin eilen We Love Helsingin ja Raido Helsingin järjestämässä Soiva Kortteli -tapahtumassa esiintymässä.
Tapahtuma oli ensimmäinen suurempi katusoittajien tapahtuma, mitä Helsingissä on koskaan järjestetty ja osanottajia oli jos jonkinlaisia. Kun pidimme taukoa bändikaverini Janin kanssa, kävimme kiertelemässä Kiseleffin talossa, jonka yhdessä liikkeessä soitimme ja otin kuvia muista Kiseleffin talossa soittajista.

Tarjolla oli mm. Akkajee-nimisen tyttöduon soittoa avainviululla ja alttoviululla.


Iiris Mikkola soitti isoa kannelta alakerrassa Giselle Delissä


Tundramatiksista ja The Bad Ass Brass Bandista tuttu Janne Masalin oli kenties yksi tunnetuimmista Kiseleffin talon esiintyjistä. Itse olen ollut joskus katsomassa Tundramatiksia, mutta siitä on useampi vuosi aikaa. Olen nähnyt Jannen esiintymässä myös osana Staalon kaato -orkesteria, joka säesti Maija Vilkkumaata, Marjo Leinosta ja Ulla Pirttijärveä Korjaamolla 16.9.2011, jossa olin paikan päällä naisia katsomassa. Tosin sieltä en saanut kuvia, kun minulla ei ollut kameraa, mutta kavereillani oli ja saan ehkä heiltä joskus kuvia.

Janne haitarin kanssa Martiinissa

Lisäksi Kiseleffissä nähtiin soittoa perinteisellä kitara-laulu-meiningillä. Yläkerrassa soitti bändikaverini tuttu Jani Koskinen, joka tekee todella hyvää folk-musiikkia, johon tutustumista suosittelen. Kuulimme häneltä neljä biisiä, joista kaksi oli toiveita, koska bändikaverini tuntee hänet. Tykkäsin Koskisen esittämästä biisistä "Älä pyydä kuuta taivaalta".

   
Jani Koskinen

Soitimme itse neljä kertaa viiden biisin setin läpi bändikaverini kanssa. Muutama ihminen ilmaisi pitävänsä biiseistämme ja parhaiten varmaan mieleeni on jäänyt viimeisimmän settimme aikana kuultu kommentti eräältä naiselta, joka oli juuri kassalla, kun kuunteli esitystämme ja lauloin omaa biisiäni "Unia, haaveita ja Apocalypticaa". Tämä nainen totesi, että "Eicca Toppinen saattaisi pitää tuosta kyseisestä kappaleesta". En muista edes, mistä se laulun teksti on alunperin saanut alkunsa.




Tähän loppuun vielä kuva meistä kahdesta. Kiitokset Jani Koskiselle, joka otti kuvan. Olisin halunnut laittaa Koskisen kuvaaman videoklipin, jossa laulan bändikaverini biisiä "Minä, Heli ja sen poikaystävä", mutta se saa nyt jäädä.


Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja kiitoksia Janille, bändikaverilleni.
Toivottavasti pääsee taas jossain vaiheessa keikalle.

torstai 22. syyskuuta 2011

Parhaita mieslaulajia 1/15


Brian Molko, Placebo

Yksi syy, miksi olen listannut Brianin yhdeksi parhaimmista mieslaulajista on se, että olen pystynyt samaistumaan hänen kirjoittamiinsa sanoituksiin. Yksi on myös se, että hän on horoskoopiltaan Jousimies niin kuin minä ja eräs kauneimmista miehistä. Kirjoitin hänestä biisin joskus lukioaikana ja olisin varmaan kääntänyt sen englanniksi, mutta paremmin se luultavasti toimii suomeksi.

Molko ja minä

Ajan vanki.
Sun vihreät silmät, jotka tuijottaa.
Kaikki unet, joita oon susta nähnyt
ja joita mä mietin vieläkin.

Tarvitsen sua
enemmän kuin muita.
Sä olet se,
joka saa mut jäämään paikoilleen.

Molko ja minä.
Kaksi kaunista ihmistä
ja rakkaus niiden kahden välillä.
Molko ja minä,
ei muita me elämäämme tarvita,
vaikka eletäänkin joskus
aikamoisessa ristiriidassa.

Mä katson sun kuvaa
ja melkein aina hymyilen.
Mietin, mitä mä sanoisin,
jos joskus me tavataan.

Jää vain kaipaus,
sillä oon liian nuori vieläkin.
Mut olen ylpee ja
musta tulee kai sinun seuraaja.

Molko ja minä,
sinun kuvaasi tuijotan
ja aina iltaisin painan
poskellesi hellän suudelman.
Molko ja minä.
Sua tahdon ymmärtää
ja tietää, miltä tuntuu,
kun joku välittää.