perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kehtolauluja

Tuu, tuu, tuulen lasta,
pienenpientä tyttölasta.
Silmät jo kiinni painuu,
kun valo sammuu.

Yhdessä me katsellaan,
kuu kun kulkee taivaallaan.
Tuu, tuu, tuulen lapsi,
pieni, takkutukkainen.

Tuu, tuu, tuulen lasta,
pienenpientä tyttölasta.
Nuku oksalla puun,
loisteessa kultaisen kuun.

Laulu uneen tuudittaa,
kehto pientä keinuttaa.
Tuu, tuu, tuulen lapsi.
Huomenna on paremmin.

Haaveilen yhä perheen perustamisesta ja siksi olen tehnyt yhden kehtolaulun joskus muutama vuosi sitten. Jos lapseni olisi tyttö, laulaisin sille tuota :)
Jos lapseni olisi poika, tuon laulaminen sille ei ehkä kävisi päinsä. Onneksi eräs tuttuni on kirjoittanut myös kehtolaulun, joka on jäänyt mieleeni. Tässä siitä ensimmäinen säkeistö, jota lauleskelen toisinaan:

Nuku pienoinen,
lapsi kultainen.
Vaivu unten maille ihmemaan.
Siellä nähdä taas
kaikki ihmeet saat,
joita maa on tulvillaan.

Yli kaiken sen
sua suojelen,
mitä nähdä saat.
Uni ihmemaan.
Älä pelkää pien',
sinut turvaan vien
pois tieltä vaarojen.
(M.V.)

Toteutuuko haaveeni perheestä tässä muutaman vuoden sisään ennen kuin olen liian vanha, se jää nähtäväksi. Toivottavasti toteutuu.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Löytöjä...

Ensin linkki, jonka pistin myös Facebookiin pari päivää sitten

Rakastin tuota biisiä lapsena ja sitä oli ihana laulaa mukana, mutta en tiennyt vielä silloin, kuka sen esittää.. Isäni sanoi esittäjän olevan Alison Moyet, mutta en löytänyt siltä kyseistä biisiä, kun myöhemmin tutustuin kyseisen artistin tuotantoon. Ja sitten rupesin miettimään tuon biisin sanoja ja kun selasin Spotifytä, löysin vihdoin etsimäni monen vuoden jälkeen :)

Toisen löydön tein aikaisemmin... Olen nuorempana matkustellut ja haluan matkustella edelleen... Toinen löytöni liittyy niihin kertoihin, kun olin Tunisiassa pari viikkoa ja hotellimme discossa soi eräs espanjankielinen biisi, jota tulin tanssineeksi muutamana iltana Vei ainakin pari vuotta ennen kuin löysin kyseisen biisin uudestaan ja nyt minulla on se koneella...

Tätä olisi aivan mahtava tanssia taas jonkun ihanan ihmisen kanssa

Biisilöytöjen tekeminen on aina yhtä hauskaa ja nostalgista niin kuin vaatteiden tai kirjojenkin. Joskus selailen vanhoja arkistojani ja lueskelen omia tekstejäni. Yhteen vanhaan tekstiini kehitin uudet sanat ja toivon, että siitä tulisi joskus jotain.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Nuori ja kaunis

Pure sun huulet yhteen,
ota taas se ilme
kuin jotakin olisin velkaa.
Maksanko pois nyt?

Olen onnellinen, mitä sä luulit?
Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Paina taas kaasu pohjaan,
anna elämän mennä.
Huuda sun äänihuulet
rikki ja poikki.

Olen onnellinen, mitä sä luulit?
Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Olet nuori ja kaunis,
mutta kuka se on, kun huutaa?
Keksinyt ruudin,
mutta kuka se on, kun ampuu?
Koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaan.
Tuuliko se on, kun huutaa?
Vai onko se joku muu?

Granadan nahkapenkki poltti
paljasta reittä.
Kuuliko Linnatuuli ääniä nuoruuden?

Olin onnellinen, mitä sä luulit?
Olin onnellinen, mitä sä luulit?

Olet nuori ja kaunis,
mutta kuka se on, kun huutaa?
Keksinyt ruudin,
mutta kuka se on, kun ampuu?
Koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaan.
Tuuliko se on, kun huutaa?
Vai onko se joku muu?

(Olavi Uusivirta)

Olavi Uusivirran sävellys ja sanoitus ja Anna Järvinen mukana kyseisellä biisillä <3
Tykkään ihan järjettömästi tästä biisistä, se saa minut kaipaamaan kesää, nuoruutta, huolettomuutta.
Kohta on onneksi taas kesä ja ensi viikolla vappu.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Avautumista


Jäätkö luokseni silloin,
kun muut on lähteneet?
Kun drinkit on juotu
ja juhlat on loppuneet?

Jäätkö silloinkin,
kun mua itkettää,
mut kyyneleet mun kurkkuuni
kiinni jää?

Tahdotko mut, vaikka oon
muista riippuvainen?
Elän rutiinien mukaan
niistä turvaa hakien.

Tahdotko mut, vaikka ryyppään
ja kiukuttelen?
Olen hankala,
muita komentelen.

Tahdotko auttaa silloin,
kun on vaikeaa
enkä pysty virastoissa
yksin asioimaan?

Tahdotko olla valmis
vastuun kantamaan,
jos sattuu vahinko
ja äidiksi tulla saan?

Ei paljoo paina politiikka,
ei uskontokaan,
kun oon haluamani
tottunut saamaan.

Sun kainaloosi on
helppo nukahtaa.
Tahtoisin suhun luottaa
ja sua rakastaa.

En tahdo elää toisten elämää,
mä oon vain mä,
se sun täytyy tietää.



Sain tämän tekstin valmiiksi eilenillalla, kun oli tylsää ennen nukkumaanmenoa. Kirjoitin alkua bussissa eilen matkalla töihin ja päätin jatkaa, kunhan pääsin kotiin takaisin ja halusin hetken aikaa itselleni. Aikaa kirjoittaa ajatuksiani ylös eräästä ihmisestä, jonka kanssa ollaan nyt nähty pari kertaa kolmen viikon tauon jälkeen. Olen kuitenkin onnellinen.



perjantai 8. huhtikuuta 2011

"Huomenna huonommin, rimmaa paremmin"...

Kuka?

Olen joulukuussa -85 syntynyt tyttö, joka tottelee nimeä Pilvi. Netissä minut tunnetaan nimellä Haruka tai haruka_85/haruka1985.
Olen syntynyt Helsingissä, joka on tämänhetkinen kotikaupunkini, mutta olen opiskellut Hyvinkäällä kolme vuotta ja sitä kautta myös muu maailma on tullut tutuksi. Ehkä muutan vielä joskus pois Helsingistä pienempään, viihtyisämpään kaupunkiin.

Asun yksiössä puolivuotiaan kissaneidon, Pohjoisen Liljan eli Lilin, kanssa. Lili on melkoinen rääpäle ja riiviö, mutta suloinen myös niin halutessaan.
Harrastan musiikkia, kirjoittamista, lukemista, ulkoilua ja vapaaehtoistyötä ja olen harrastanut myös zumbaa, jota ajattelin jatkaa jossain vaiheessa taas, kunhan pystyn siihen.
Musiikkimakuni vaihtelee mielialan mukaan, mutta kuuntelen lähinnä laulaja-lauluntekijöiden musiikkia ja rockia. Lempibändejäni ovat mm. Placebo, My Chemical Romance, The Cardigans, Coldplay, PMMP ja Poets Of The Fall.

Mitä?

Olen aina halunnut kirjoittaa ja saada aikaan jotain luovaa. Olen myös pitänyt aina laulamisesta ja halunnut kehittyä laulajana. Niinpä haluaisin ruveta laulaja-lauluntekijäksi idolieni ohella ja saada myös tekstejäni muuallekin kuin pöytälaatikkoon...
Niinpä aloitin blogin pitämisen, koska minulla on ollut aikaisemminkin blogi. Kirjoitan tänne omia tekstejäni ja myös muiden, minua inspiroivien artistien/bändien tekstiä sekä arvioita levyistä ja keikoista. Toivottavasti tämä saa lukijoita.

Kiitos, kun vierailet :)