tiistai 18. helmikuuta 2014

Nostalgiaa, jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua...

En ole taas hetkeen päivittänyt, mutta haluan tällä postauksella ilmoittaa, että hengissä ollaan...

Viime yön uneni oli jotain niin sekavaa, että päätän mainita siitä nyt hieman...
Olin siis unessani toimittaja, joka palkattiin kirjoittamaan lehtijuttua koomaan vaipuneen Brian Molkon viimeisistä päivistä ja siitä, kuka se oikein on. Tehtäväni oli haastatella Brianin lähipiiriin kuuluvia ihmisiä hänen elämäänsä liittyen. Ja loppujen lopuksi Brian heräsi koomastaan ja hänelle selvisi, että kirjoitan hänestä lehtijuttua, jota ei kuitenkaan julkaistu. Hän halusi tavata minut, mutta kun hän näki, miten nätti olin, hän ehdotti, että alkaisimme tapailla toisiamme.

Uneeni liittyen rupesin nyt aamusta kuuntelemaan Placebon ensimmäisiä levyjä, joista kyseisen bändin fanitukseni lähti liikkeelle. En ole kuunnellut Placeboa intensiivisesti ainakaan pariin vuoteen sen jälkeen, kun bändi perui Helsingin keikkansa puoli tuntia ennen ovien aukeamista ja viimeisin levy, jota kuuntelin, osoittautui minulle pettymykseksi. Mutta kun luin vuosi sitten tehdyn haastattelun Placebosta, Stefan, heidän basistinsa kertoi, ettei hän välitä, vaikka "Loud Like Love" jäisi heidän viimeiseksi levykseen.