Uusi albumi Muselta kesällä

Olen seurannut Musea varmaan jo parin vuoden ajan sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun näin heidän keikkansa Helsingin Hartwall Areenalla. Silloin "The 2nd Law" julkaistiin ja se oli bändin kuudes albumi. Nyt Muse on julkaisemassa tulevana kesänä jo seitsemännen albuminsa nimeltä "Drones" ja sen kaksi ensimmäistä sinkkua on julkaistu Youtubessa lyriikoineen. 

Ensimmäinen sinkku "Psycho" ei vakuuttanut minua, pikemminkin se toi mieleeni bändin aiemman tuotannon biisin "Uprising", koska siinä oli pitkälti samanlainen rumpukomppi ja siinä liikutaan jopa samassa sävellajissa. Mutta voin todeta ihan saman "Survivalin" kohdalla, kun "The 2nd Law" julkaistiin, että minulla meni todella pitkään tottua kyseiseen biisiin.

Toinen sinkku "Dead Inside" taas puolestaan sai minut ihastumaan ja odottamaan, että uusi albumi tulisi mahdollisimman pian. Sitten pääsisin arvioimaan muutkin kappaleet ja kertomaan, mitä mieltä olen niistä.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa.

Teemoja vuoden pituiseen musiikkihaasteeseen

Tänään on jo neljäs päivä, kun osallistun vuoden mittaiseen biisihaasteeseen. Nyt ensimmäisen viikon aikana olen yrittänyt miettiä seuraaville viikoille sopivia teemoja. Ja niitähän on löytynyt jo muutamia:

• saman bändin/artistin biisit, jotka kolahtavat minuun erityisesti
• lempiduettobiisini, jotka haluaisin vielä joskus laulaa tavalla tai toisella jonkun kanssa
• biisit, joista pidän, mutta joita muut eivät käsitä/eivät voi sietää
• kielenvaihtoviikko (linkitä biisejä esim. italiaksi laulavilta artisteilta)
• laulaja-lauluntekijäviikko
• metalbändien viikko
• naislaulajien viikko
• mieslaulajien viikko
• koskettavimmat kappaleet eli ne, jotka avaavat tavallisesti kyynelkanavat minulta
• musikaalibiisit
• kuoromusiikki

Lukijani voivat ehdottaa minulle lisää, miten voisin saada enemmän irti tästä haasteesta kuluvan vuoden mittaan :)

Kaksi ensimmäistä biisiä olen jo aiemmassa merkinnässäni maininnut, loput luettelen ensi viikon puolella, kun ensimmäinen viikko tulee täyteen.

Vuoden mittainen biisihaaste

Facebookissa näin erään kaverini aikajanalla hänen linkittämiään biisejä ja maininnan, että hän osallistuu vuoden kestävään biisihaasteeseen. Niinpä päätin itsekin osallistua, kun kuulin kyseiseltä kaveriltani, että jokainen saa osallistua.

Olen linkittänyt jo kaksi biisiä ja ajatellut, että voisin postata tännekin samat biisit sekä kertoa niistä hieman, kertoa siitä, miksi olen valinnut nimenomaan ne biisit tähän listaan.

1/365: OneRepublic - Counting Stars

Ainoa siskoni kuunteli tätä jouluna 2013, kun satuin olemaan vanhemmillani joulua viettämässä ja tietysti minun oli pakko kysyä loppuvuodesta, mikä biisi on kyseessä, koska ihastuin OneRepublicin laulajan Ryan Tedderin ääneen.

2/365: Anna Eriksson - Mad Girl's Love Song (Dedicated To Sylvia Plath)

Anna Eriksson on yksi musiikillisista esikuvistani ja kun häneltä julkaistiin englanninkielinen albumi "Garden Of Love" ihastuin tähän biisiin vahvojen ja hieman surumielistenkin lyriikoiden vuoksi. Biisin lyriikat pohjaavat samannimiseen Sylvia Plathin runoon, jota en ole päässyt lukemaan vielä. Kai sitä muutenkin voisi tutustua kyseisen runoilijan tuotantoo.

Mä yhä taidan sua rakastaa

Kun sinut siinä nään,
tiedä en, mitä sanoisin.
Kun jouduit lähtemään,
melkein pohjaan vajosin.

Pohjois-Helsinkiin
mä lähdin pakoon varmaa kuolemaa.
Arpeni kätkin;
ne kaikki susta mua muistuttaa.

Oon eksyssissä,
en tiedä, missä.
Siniset silmäs' mua tuijottaa.
Järkeni kieltää,
vaik' sydän tietää:
Mä yhä taidan sua rakastaa.

Mä selvisin,
mut aika jätti muhun jälkensä.
Ja epäilin,
selviätkö itse hengissä.

Nyt, kun mä katson sua,
tiedän kaiken muuttuneen.
Mut onko järkeä
palata alkuun uudelleen?

Oon eksyksissä,
en tiedä, missä.
Siniset silmäs' mua tuijottaa.
Järkeni kieltää,
vaik' sydän tietää:
Mä yhä taidan sua rakastaa.

Kun sinut siinä nään,
tiedä en, mitä sanoisin.
Kun jouduit lähtemään,
melkein pohjaan vajosin.

Oon eksyksissä,
en tiedä, missä.
Siniset silmäs' mua tuijottaa.
Järkeni kieltää,
vaik' sydän tietää:
Mä yhä taidan sua rakastaa.

Oon eksyksissä,
en tiedä, missä.
Siniset silmäs' mua tuijottaa.
Järkeni kieltää,
vaik' sydän tietää:
Mä yhä taidan sua rakastaa,,,

(Nälkäinen Kuu - Jasmiina)

Nyt se on viimein valmis, kun otin itseäni niskasta kiinni: Depeche Moden "It's No Good":in suomennos eli Jasmiinan laulu Henkalle. Ja enää 1,5kk NaNoon aikaa, joten oli siksi myös hyvä, että tämä suomennos valmistui. Pähkäilin nimittäin todella pitkään sen kimpussa ennen tätä iltaa, mutta olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti pääsen joskus laulamaan tämän pianosäestyksellä jossain illanvietossa.

Levyarvio: Poets Of The Fall - Jealous Gods

Ensimmäistä kertaa arvioin jonkun uuden levyn. Mutta koska olen jo peräti 8 vuotta fanittanut Poets Of The Fallia ja omistan herrojen aiempiakin levyjä, olen odottanut tätä uutukaista ekan sinkkubiisin "Dazen" musavideon julkaisusta lähtien. Jealous Gods täydentää Poets-albumien toisen (jossa albumeilla on kaikilla kaksiosaiset nimet, aiemmat olivat Revolution Roulette ja Twilight Theatre) trilogian ja on herrojen järjestyksessä kuudes pitkäsoitto.

Albumi alkaa siis ensimmäisellä sinkkujulkaisulla "Daze", jonka upean visuaaliseen videoon rakastuin. Sanoitukset ovat tuttua Poets laatua, mutta olen kummastellut Poetsien laulajan, Marko Saareston, falsetin käyttöä. Kaksi vuotta sitten julkaistun "Temple Of Thought"-albumin ensimmäiseen sinkku- ja musavideojulkaisuun "Cradled In Love":en minulla kesti tottua useamman kuuntelukerran ajan, mutta "Dazen" kanssa kävi päinvastoin. Lieneekö jotain tekemistä myös sillä, että "Daze" on nopeatempoisempi ja Markus 'Captain' Kaarlosen soittamat kosketinmelodiat ovat tarttuvampia kuin hitaammissa biiseissä.

Toisena on vuorossa albumin nimiraita "Jealous Gods", jonka alun pianomelodia muistuttaa minua Adelen biisistä "Turning Tables". Ja uskoisin, että tästä tulee yksi suosikkini keikoilla, kunhan tulen parin viikon päästä näkemään  paremman puoliskoni kanssa bändin livenä Tavastialla.

Albumin kolmas raita "Rumors" rokkaa kuten avausraitakin, eri tavalla tosin, sillä kertosäkeessä kappale moduloi (sävellaji vaihtuu toiseksi). Lyriikoista pidän tähän mennessä erityisesti:

N' I know they would steal your heart to see my love tortured
Render trust a hostage to fortune
Rumors seduce like fire

"Brighter Than Sun":ista tulee Poetsien uuden albumin seuraava sinkku, epäilen, että bändin ulkomaalaiset fanit ovat ainakin sitä mieltä. Onpa biisi äänestetty suosikiksi näinkin lyhyessä ajassa uudelta levyltä bändin virallisten nettisivujen keskustelufoorumilla. Itse en oikein tiedä, mitä  ajatella tästä biisistä... Tai onhan se hieno, mutta mietin myös, puuttuuko siitä jotain. Lyriikat ovat tässäkin biisissä tosin hienot.

Seuraava biisi avasi ensikuulemalta minulla kyynelkanavat samalla tavalla kuin edellisen albumin "Skin" sekä "The Ballad Of Jeremiah Peacekeeper". Biisin nimi on "Love Will Come to You" ja se tuo mieleeni lisäksi hieman "Stay":n, Poetsien debyyttilevyn herkistelybiisin. Eikä minulla ole tähän tämän enempää lisättävää.

"Rogue" on albumin ja koko Poetsien uran ensimmäinen täysin instrumentaalikappale, jossa bändin kitaristit pääsevät näyttämään taitonsa. Sekä Olli että Jaska ovat livenäkin loistavia kitaristeja, mutta ottaako bändi tämän uuteen keikkalistaansa, jää nähtäväksi.

"Rebirth" nousi toiseksi suosikikseni balladiosastolta tällä uudella albumilla, etenkin sanoitustensa ansiosta:

For you, for you
I would bring down the heavens on this earth
For you, for you
I would even trust the devil for rebirth

Linkitin kyseisen biisin myös paremman puoliskoni Facebook-seinälle ja hänkin sanoi pitävänsä siitä. Mutta en usko, että hänestä tulee samanlaista fania bändille kuin minusta on tullut.

"Hounds To Hamartia" :ssa kitarat helkkyvät taas kirkkaina ja Markon hypnoottinen ja kaunis lauluääni pääsee oikeuksiinsa. Tykkään todella paljon eikä lopussa kuultava radiolähetys häiritse minua pätkääkään.

"Clear Blue Sky" heijastelee kaipuuta menneeseen, takaisin aikaan, jolloin laulun puhuja juoksi rakkaansa kanssa ilman huolia, vapaana sinisen taivaan alla. Onneksi en ole itse jäänyt haikailemaan menneisyyttäni, vaikka se toisinaan muistuttaa minua olemassaolollaan. 

"Choice Millionaire" ei jostain kumman syystä sytyttänyt minua, se taitaa olla näistä albumin kappaleista myös ainoa, jonka kuuntelemisen jätin kesken. Se ei vain jotenkin auennut minulle heti ensimmäisellä kuuntelukerralla tai sitten se on vain liian erikoinen Poetsien tavallisesti niin hillittyyn ja runolliseen tyyliin.

"Nothing Stays The Same" päättää Jealous Gods-albumin. Rauhallinen, herkkä balladi muistuttaa minua aiemmista Poetsien tekemistä balladeista, jotka ovat koskettaneet minua. Siinä on ripaus surua ja lyriikat ovat myös ehkä yhdet Markon kauneimmista:

Been doused in elixir to numb my pains
And black and white thoughts have all bowed to me
As I’ve walked through their unlit corridors
And weak as I am you’re like an angel standing by me

When sorrow calls my name
I know nothing stays the same

Loppuvaiheessa kappale kasvaa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kitarariffit saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni, samoin kertosäkeen viimeiset, toistuvat säkeet.

Loppuarvosanaksi antaisin tälle albumille 4/5, sillä siinä on paljon hyvää, mutta myös muutama sellainen kohta, mitkä eivät yllätä minua samalla tavalla kuin aiemmin kuunnellessani bändin levyjä. 

Tule nyt, tule pian, kevät...

"Sä et oo muuttunut yhtään",
sanoin ja valehtelin.
En minäkään syntynyt eilen.
Miksi sen kieltäisin?

On vuodet kai vierineet vinhaa
ja päivät pois pyyhkiytyneet,
kun katseestas koskeni kuohuu
ja vuolaana vellovat veet.
 
Tule nyt, tule vielä,
kun suonissa soi
tämä laulu niin kiivas ja arvaamaton.
Tule vielä, kun aamuksi virkoaa yö.
Tule vielä, kun sydämes' lyö.

"Oi, miksi mut hylkäsit silloin,
kun sylini hulluna huus'?"
Sinä kysyt, mä kalpeena kuiskaan:
"No siitä on ikuisuus.

En ehtinyt sinua löytää,
en löytänyt itseänikään,
kun kiireestä raatoni riuhdoin.
Nyt kaiken mä selvemmin nään."

Tule nyt, tule vielä,
kun suonissa soi
tämä laulu niin kiivas ja arvaamaton.
Tule vielä, kun aamuksi virkoaa yö.
Tule vielä, kun sydämes' lyö.

Aika tuhlattu otsaani piirtyi
ja vaurautta, viisautta sain.
Mut miksi mä vaelsin illoin
rannalla rauhattomain?

Niin turhaan mä tuulelle tuiskin
ja vimmaani vastausta hain.
Mä etsinkö sinua silloin
mun ainoa auttajain?

Tule nyt, tule vielä,
kun suonissa soi
tämä laulu niin kiivas ja arvaamaton...

(Aki Sirkesalo)

Tämän viikonlopun olen vain lojunut, eilen käytiin äänittämässä Helsingin Laulun Stadi-levylle taas yksi uusi biisi ja kuukauden päästä äänitetään viimeinen. Levy julkaistaan Helsinki-päivänä ja silloin on myös konsertti, johon saa varmasti lippuja allekirjoittaneelta, joka myös kiljuu kakkossopraanoa eturivissä, kuten tavallisesti konserteissa olen tehnyt.

Miksi valitsin alkuun biisin jo 10 vuotta sitten joulun aikaan kuolleelta laulajalta? Kai siksi, koska olen pitänyt kyseisestä biisistä todella paljon siitä lähtien, kun kuulin sen. Olisin kai laulanut sen myös Teatterikorkean pääsykokeissa 2008, kun hain näyttelijäntyön koulutusohjelmaan toista kertaa ja mikäli minut olisi hyväksytty valintapäivänä iltapäiväksi jatkoon.

Pari viikkoa sitten esiinnyimme Kallion kirkossa kahden muun kuoron kanssa ja sen jälkeen vielä poikaystäväni kanssa Duo PuoliMielenä kuorojemme karonkassa. Esitimme yhdessä ensimmäisen oman biisimme, joka sai hyvän vastaanoton, mutta poikaystäväni oli sitä mieltä, että kyseistä biisiä pitää vielä hioa.

Nyt en ole pitkään aikaan käynyt keikoilla, karaokessa käyntiänikin olen rajoittanut alkoholipaastoni takia... Toivottavasti kesällä taas innostun keikkailemaan. Ja huomenna alkaa taas hullun lailla kirjoittaminen, kun CampNaNoWriMo alkaa. Tällä kertaa olen kehittänyt tarinan, jonka tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, aikaan, jolloin elin viimeisiä vuosiani teini-ikääni. Ja kyseistä tekstiä varten olen päättänyt kääntää suomeksi erään pitkään rakastamani biisin: Depeche Moden "It's No Good:in"... Kertosäe on jo valmiina, mutta säkeistöt odottavat vielä muotoutumistaan. Laitan koko käännöksen tänne, kunhan saan sen valmiiksi.

Näihin varhaisen kevään tunnelmiin tällä kertaa.

-Haruka

Nostalgiaa, jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua...

En ole taas hetkeen päivittänyt, mutta haluan tällä postauksella ilmoittaa, että hengissä ollaan...

Viime yön uneni oli jotain niin sekavaa, että päätän mainita siitä nyt hieman...
Olin siis unessani toimittaja, joka palkattiin kirjoittamaan lehtijuttua koomaan vaipuneen Brian Molkon viimeisistä päivistä ja siitä, kuka se oikein on. Tehtäväni oli haastatella Brianin lähipiiriin kuuluvia ihmisiä hänen elämäänsä liittyen. Ja loppujen lopuksi Brian heräsi koomastaan ja hänelle selvisi, että kirjoitan hänestä lehtijuttua, jota ei kuitenkaan julkaistu. Hän halusi tavata minut, mutta kun hän näki, miten nätti olin, hän ehdotti, että alkaisimme tapailla toisiamme.

Uneeni liittyen rupesin nyt aamusta kuuntelemaan Placebon ensimmäisiä levyjä, joista kyseisen bändin fanitukseni lähti liikkeelle. En ole kuunnellut Placeboa intensiivisesti ainakaan pariin vuoteen sen jälkeen, kun bändi perui Helsingin keikkansa puoli tuntia ennen ovien aukeamista ja viimeisin levy, jota kuuntelin, osoittautui minulle pettymykseksi. Mutta kun luin vuosi sitten tehdyn haastattelun Placebosta, Stefan, heidän basistinsa kertoi, ettei hän välitä, vaikka "Loud Like Love" jäisi heidän viimeiseksi levykseen.