keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Bonum est confidere in Domino

Terveisiä Ranskasta. Vietin ihanan viikon siellä Taizén luostariyhteisössä kuunnellen Raamattuluentoja ja tutustumalla uusiin ihmisiin. Tuo otsikko tulee yhdestä rukouslaulusta, jota lauloimme kolme kertaa päivässä järjestettävissä rukoushetkissä ja tarkoittaa "On hyvä turvautua Jumalaan". Matka pisti minut miettimään myös omaa uskonnollisuuttani. Olen pitkään pitänyt itseäni agnostikkona ja kyseenalaistanut todella paljon kaikkea uskontoon liittyvää, mutta matkan aikana ymmärsin, että kirkkoon on hyvä mennä joskus hiljentymään arjen kiireistä.
Matkan jälkeen useat niistä rukouslauluista ovat soineet päässäni, vaikka en ole paikan päällä ollessani ymmärtänyt aina, mistä niissä lauletaan, enkä osaa edelleenkään ranskaa, jolla joitain lauluja laulettiin. Vaihdoin joskus laulukielen suomeksi, jos muistin rukoushetkissä suomenkieliset sanat niihin lauluihin, joita olen kotimaassani laulanut, mutta olen todennut, ettei äidinkieleni sovi kaikkiin.
Parhaiten mieleeni reissusta jäi toisten ihmisten seurassa olo ja muutama todella ihana ihminen, joiden kanssa puhuin aina ruokailuiden yhteydessä, erityisesti matkaseurueeni ainoa poika. Jos tunnen tarvitsevani rauhaa ja tilaa miettiä omia asioitani, menen käymään Taizé-messussa, joita järjestetään parissakin paikassa Helsingissä.

1 kommentti:

  1. Eikös vain olekkin aivan ihana paikka tuo Taizé! Sillä paikalla on sellainen vaikutus, että alkaa miettiä elämäänsä uusiksi :) Ja ne laulut... niin kauniita. Voisit tehdä postauksen sun lemppareista! Mun lemppareita on ainakin porlande vatten, toi otsikkobiisi, ja nada te turbe, sekä muutamat ranskan kieliset.

    VastaaPoista