sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Valkyrians Alppipuiston kansanjuhlassa 30.7.2011

Jos joku kysyy, koska olen viimeksi ollut keikalla ennen eilistä iltaa, vastaan, että edellisestä kerrasta on aikaa. Olin eilen Alppipuiston kansanjuhlassa kuuntelemassa The Valkyriansin, suomalaisen ska-bändin keikkaa. Ska-musiikkiin olen tutustunut vasta hiljattain, mutta olen aina pitänyt rytmimusiikista, koska sitä on kivaa tanssia.
The Valkyrians soitti eilen Alppipuistossa viimeisenä, en ehtinyt nähdä muita keikkoja, koska olin paikalla vasta joskus klo 20.30 ja niiden osuus alkoi klo 21.00. Mutta ennen niiden osuutta ehti esiintyä Pintandwefall ja Siinai, jonka keikasta ehdin kuulla pari viimeistä biisiä.

The Valkyrians aloitti keikkansa riehakkaasti soittamalla oman kappaleensa "Reggae Allnighter". Niiden setti koostui sekä niiden omista biiseistä, joita olen kuunnellut kotona Spotifyn kautta että muutamasta cover-kappaleesta, joita niiden uusi levy sisältää. Tanssin suurimman osan keikan ajasta, mutta tulin ottaneeksi myös muutamia kuvia.

The Valkyriansin solisti, jonka taiteilijanimi on Angster, innostui kiipeilemään lavarakenteissa yhden kappaleen aikana. Samaisessa kappaleessa laulettiin "I am a fly", joten kiipeily kuului ilmeisesti asiaan :D

Coverbiiseistä tunnistin ainoastaan Blondien "Heart Of Glass:in", joka on soinut Radio Helsingissä ja ollut ehdolla siellä tämän vuoden kesäbiisiksi. En tosin tiedä, miten siinä äänestyksessä on käynyt, koska en pahemmin radiota kuuntele. Ne soittivat muitakin covereita mm. Joy Divisionilta, The Clashilta ja Sham 69:ltä, joista viimeksi mainitun bändin biisin "Borstal Breakout:in" aikana yleisö villiintyi todella.

Viimeinen biisi illalta oli nimeltään "I Don't Wanna Go Home" ja sen aikana lavalle tuli myös muita illan aikana esiintyneitä tanssimaan ja fiilistelemään musiikin tahtiin.


 Harmitti, että keikka kesti noin tunnin, koska olisin halunnut kuulla encoren vielä, mutta eiköhän sitä joskus näe taas tuon hienon bändin livenä.
Kiitos The Valkyriansin "setämiehille" upeasta keikasta eilenillalla! Ja kiitos myös kaikille niille, jotka pääsivät paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti