perjantai 23. tammikuuta 2015

Teemoja vuoden pituiseen musiikkihaasteeseen

Tänään on jo neljäs päivä, kun osallistun vuoden mittaiseen biisihaasteeseen. Nyt ensimmäisen viikon aikana olen yrittänyt miettiä seuraaville viikoille sopivia teemoja. Ja niitähän on löytynyt jo muutamia:


  • saman bändin/artistin biisit, jotka kolahtavat minuun erityisesti
  • lempiduettobiisini, jotka haluaisin vielä joskus laulaa tavalla tai toisella jonkun kanssa
  • biisit, joista pidän, mutta joita muut eivät käsitä/eivät voi sietää
  • kielenvaihtoviikko (linkitä biisejä esim. italiaksi laulavilta artisteilta)
  • laulaja-lauluntekijäviikko
  • metalbändien viikko
  • naislaulajien viikko
  • mieslaulajien viikko
  • koskettavimmat kappaleet eli ne, jotka avaavat tavallisesti kyynelkanavat minulta
  • musikaalibiisit
  • kuoromusiikki
Lukijani voivat ehdottaa minulle lisää, miten voisin saada enemmän irti tästä haasteesta kuluvan vuoden mittaan :)

Kaksi ensimmäistä biisiä olen jo aiemmassa merkinnässäni maininnut, loput luettelen ensi viikon puolella, kun ensimmäinen viikko tulee täyteen.

1 kommentti:

  1. Hmm... voisiko yksi teema olla minulle entuudestaan tuntemattomien artistien/bändien viikko? Kaverit ja lukijat voisi vinkkailla uusia juttuja. Samalla voisit itse saada uusia tuulahduksia musapuolelle :)

    VastaaPoista