Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. syyskuuta 2012

Monenlaista surua ja murhetta...

Eipä tullut viime viikon keikalle menosta yhtään mitään, sillä sain kuulla Jäähallilla, että Placebon keikka on peruttu 15 minuuttia ennen kuin ovien piti avautua. Järjestäjät kertoivat peruutuksen johtuvan laulajan eli Brian Molkon ääniongelmista. Harmitti ihan älyttömästi, mutta en itkenyt, vaikka olisi pitänyt. Ainoa valoisa puoli oli se, että en sentään joutunut jonottamaan yli 10 tuntia Jäähallilla turhaan.

Placebo on kuitenkin se bändi, jonka musiikkia oon kuunnellut jo peräti 10 vuotta ja ottanut sekä tyylillisesti että musiikillisesti vaikutteita niiltä ja Brianilta, samaistunut sen kokemiin tunteisiin, vaikka en oo sekoillut edes niin rajusti.

Palautin tänään sitten sen lipun, kun korvaavaa keikkaa ei edes järjestetä ja sain rahat takaisin...

Toinen tämän viikon murheenkryyni on rakas kosketinsoittimeni, jonka virtajohdon karvainen neitini onnistui puremaan poikki. Isäni yrittää korjata kyseisen johdon, mutta jos ei onnistu, niin pakko ostaa joulukuuhun mennessä uusi soitin tai pyytää joululahjaksi sellainen, koska niitä kuitenkin saa nykyään jo kohtuuhinnalla melko hyviä.

Ihmissuhdeongelmatkin aiheuttavat päänvaivaa, tulevat varmaan aiheuttamaan vielä kauan. Haluaisin, että joku kiva tyyppi huomaisi tällaisen pienen, ristiriitaisen, rock-henkisen tytön ja ottaisi kainaloonsa.

Lohduttamaan ja lievittämään yksinäisyyden tunnettani tänään kuuntelen korealaisen pianistin, Yiruman sävellyksiä, erityisesti kappaletta "A River Flows In You", jonka myös eräs kaverini osaa soittaa (kuulin hänen soittavan sitä, kun tapasimme elokuussa).


keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mä annan sut pois

Sammuu, talossamme lamput sammuu.
Autioituneita huoneet
ovat yksi kerrallaan.
Sängyn laitamilla hiljaa nuokkuu
kaksi uupunutta,
onnellisia vain unissaan.

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois,
vaikka sattuu.
Sä annat mut pois, sä päästät mut pois,
kaikkeen tottuu.
Hymyillään vaan, ei oo muutakaan
enää antaa.
Luovutaan toisistamme hiljaa.

Liikaa, luulin meistä aina liikaa.
Lupasin: "mä korjaan kaiken"
yhä vain uudestaan.
Liukuu sun ote käsistäni,
vaihtuu viikot.
Huomaamatta äänet kuuluu
koko ajan hiljempaa.

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois,
vaikka sattuu.
Sä annat mut pois, sä päästät mut pois,
kaikkeen tottuu.
Hymyillään vaan, ei oo muutakaan
enää antaa.
Luovutaan toisistamme hiljaa.

(Laura Närhi: Mä annan sut pois)

Elämä ei ole aina helppoa. Joskus joutuu tekemään todella suuria valintoja. Mutta ne valinnat auttavat eteenpäin. Tuntuu tyhjältä, tyhjyys vaihtuu suruun, ikävään. Myöhemmin sen surun tilalle tulee helpotus, usko siitä, että pystyy seisomaan omilla jaloillaan, vaikka joskus pelkääkin jalansijan horjuvan.