Maanantai, väsymys ja luovuuden yritys. Lauloin eilen ääneni käheäksi MCR:ää ja muutamien muidenkin biisejä, mutta lähinnä niiden kuitenkin.
Oli kiva leikkiä meikkien kanssa viikonloppuna. Odottelen innolla seuraavaa, jolloin on taas miitti!! Näkee taas tuttuja ja uusiakin kasvoja :)
Mitäs muuta...
Listasin suosikkiparituksiani fanficitonin saralla... Mukaan mahtui myös omia hahmojani, joita pidän onnistuneina parituksina. Voisin kirjoittaa taas uuden jutun jollain omalla parituksellani yhteen haasteeseen.
Töitä pitää mennä kohta jatkamaan. Ja torstaina taas bänditreenit.
Kirjoitin viimeisen säkeistön "Nukkuvaan kaupunkiin" ja pistän sen vielä tänne, jos jotakuta nyt kiinnostaa:
"Kun öisin kaupunki nukkuu,
se unta nähdä saa
ja ikkunalla kynttilä
sinusta mua muistuttaa.
Mä odotan sun palaavaan,
tän valon sut luokseni ohjaavan.
Vaikka et olisi lähellä,
säilyt aina mun sydämessä"...
maanantai 17. lokakuuta 2011
torstai 13. lokakuuta 2011
He's my Babylon
Vaihdoin MP3-soittimeeni taas biisejä eilen, mutta jotkut niistä albumeista eivät olleet ehtineet latautua kunnolla. Siinä sitten ihmettelin, miksi... Joskus on inhottavaa, jos ei ehdi ladata musiikkia koneelle ja epähuomiossa siirtää keskeneräiset biisit MP3-soittimeen huomaten tehneensä turhan työn.
Phoenix Effect on ihana bändi. Olen kuunnellut sitä viime vuoden lopulta lähtien ja mieleeni tulee Poets Of The Fall tai Sunrise Avenue, ensinmainittu tosin enemmän, koska sanoituksiltaan se kuulostaa ajoittain yhtä runolliselta. Tuo otsikko on muuten mukailtu kyseisen bändin biisistä nimeltä "Babylon".
Kirjoittelin alkuviikosta biisinpätkän. Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa uskomisesta ja uskollisuudesta biisin.
"Pidä minut taivaan tiellä,
anna mun olla yksi heistä,
yksi pienistä enkeleistä".
Tällaisissa hieman haikeissa, mutta haaveellisissa tunnelmissa olen taas tänään torstaina. Hieman väsynyt, mutta onnellinen kuitenkin. Odotan innolla tulevia miittejä ja ihmisten tapaamista.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Keikkailua kerrakseen
Nyt viikonloppuna yöuneni ovat jääneet aika vähäisiksi. Syy, miksi näin on, on se, että olen käynyt kahdella keikalla. Toisesta niistä jo tuossa edellisessä päivityksessäni mainitsin muutaman sanan.
Perjantai-iltana olin HYY:n bileissä kuuntelemassa etnistä, tanssittavaa musiikkia soittavaa Magulamberre bandia, joka koostuu Mosambikista kotoisin olevasta laulajasta sekä suomalaisista muusikoista. Bändin jäsenet soittavat mosambikilaisia kansansoittimia, mm. timbilaa, joka muistuttaa xylofonia.
Lisäksi bändissä on mukana saksofoni ja musiikissa pääosa on rytmeillä ja melodioilla, ei niinkään lauluilla, jotka laulaja esittää omalla äidinkielellään. Mielenkiintoinen tuttavuus, suosittelen todella :)
Ja eilen olin katsomassa MIR:iä, kahden kaverini bändiä Heavy Cornerissa keskustassa. Keikkapaikka oli uusi minulle, mutta pojat ovat lähiaikoina keikkailemassa muissakin hevibaareissa mm. marraskuun puolessavälissä Bar Bäkkärissä, jonne aion seuraavaksi suunnata heitä katsomaan. Tunnen bändistä laulajan ja basistin, joiden kanssa on tullut vaihdettua muutamia sanoja keikkojen jälkeen tai ennen sitä.
MIR soitti pääasiassa niiden tuoreen EP:n biisejä, joiden määrän tuossa edellisessä merkinnässäni arvioin väärin. Niitä onkin kuusi eikä viisi, kuten mainitsin. Keikan avausbiisi oli "Rerun" ja kuultiinpa keikan aikana muutama EP:n ulkopuolinenkin biisi, joiden nimiä en valitettavasti satu muistamaan. Pojat ovat kehittyneet alkuvuosistaan parempaan suuntaan ja Eeron, laulajan ääni, on tullut paremmaksi eikä viimeisimmällä EP:llä kuulla enää örinää niin kuin alkuaikojen biiseissä.
Pojat eivät soittele enää pahemmin alkuaikojen biisejä. Kun kysyin Samilta, basistilta, keikan jälkeen syytä siihen, Sami vastasi: "Myö ei enää pahemmin niitä muisteta tai harjoitella". Pojat ovat Lappeenrannasta lähtöisin, paitsi rumpali ja nykyinen soolokitaristi, joista ensin mainittu on Lemiltä ja toinen Lieksasta.
Keikan viimeisenä biisinä kuultiin kuitenkin suosikkini "Ravage", jonka kertosäkeestä alun olen painattanut bändipaitaani taakse.
Tuossa alemmassa kuvassa näkyy MIR:in rumpali Mikko, joka keikan aikana otti paitansa pois. Rumpalista on välillä hankalaa saada kuvaa, kun rumpalit ovat lavan takaosassa soittamassa.
Savukone hoiti tehtävänsä keikan aikana, mutta onnistuin yhden hyvän ja utuisen kuvan saamaan pojista.
Ja vielä keikan jälkeen piti saada kuva yhdessä laulajan kanssa, koska edellisestä kerrasta, kun olen ollut Eeron kanssa yhteiskuvassa, on aikaa.
Kiitokset loistavasta keikasta pojille. Marraskuussa luultavasti tavataan seuraavan kerran yhtä hyvissä merkeissä.

lauantai 8. lokakuuta 2011
Tänään MIR!
Menen tänään pitkästä aikaa katsomaan parin tuttuni bändin, MIR:in keikkaa Heavycorneriin. En päässyt eilen katsomaan Amorphista, mikä hieman harmittaa, mutta kai sitä sitten joskus pääsee.
Olen käynyt katsomassa jätkiä jostain vuodesta 2006 lähtien ja seurannut niiden kehittymistä. Nyt niiltä on tullut viiden biisin EP nimeltä "Nothing But Sound", mutta oma suosikkini niiltä on edelleen "Ravage", vaikka sekin on muuttunut biisinä vuosien saatossa. Saa nähdä, kuullaanko se tänäänkin. Olisi kiva laulaa se joskus yhdessä Eeron, MIR:in laulajan kanssa duettona jossain.

perjantai 7. lokakuuta 2011
Nukkuva kaupunki
Kun öisin kaupunki nukkuu,
se unta nähdä saa,
miten ikkunalla kynttilä
luo lämmintä, pehmeää valoaan.
Mä odotan sinun palaavan
ja kynttilän liekkiin tuijotan.
Tahdon muistaa tän hetken vaan,
ei muulla väliä olekaan.
Toinen toista kaipaa
hotellihuoneessa.
Katsoo tähtiä taivaan,
antaa varjojen leikkiä kasvoillaan.
Muistelee menneitä,
kahvilaa ja ihmistä,
joka kirjoitti ja uskalsi
ilmaista tunteensa avoimesti.
Tahdot varmaan tietää,
miksi sua ajattelen.
Kun olit silloin mun vierellä,
löysin kadonneen onnen.
Sun ihosi vasten omaani,
huulesi mun huulillani.
Ei häpeää, eikä pelkoa,
vain lämpöä ja rakkautta.
Nyt tämä on vihdoin valmis. On ollut melko vaikeaa kirjoittaa, mutta eilenillalla sain jostain kumman syystä inspiraation. Johtui osaksi varmaan myös siitä, että kirjoitan kahta ficciä samaan aikaan. Miten pitkiä teen niistä, en ole vielä päättänyt. Lähetän tämän vielä tänään myöhemmin bändikaverilleni arvioitavaksi ja ehkä korjattavaksikin, jos siinä jotain korjaamista on.
Ja tätä blogia seuraa jo 10 ihmistä. Kiitos, että jaksatte seurata, vaikka en kirjoita kovin usein tänne. Pitäisi kyllä. Seuraavaksi kirjoitan kai keikkaraporttia, koska menen huomenna keikalle.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011
It's No Good
I'm gonna take my time.
I have all the time in the world
to make you mine:
It is written in the stars above.
The God's degree
You'll be right here by my side,
Right next to me.
You can run but you cannot hide.
Don't say you want me,
Don't say you need me,
Don't say you love me,
It's understood.
Don't say you're happy,
Out there without me.
I know you can't be,
'Cause it's no good.
I'll be fine.
I'll be waiting patiently
'Till you see the signs
And come running to my open arms.
When will you realize?
Do we have to wait 'till our worlds collide?
Open up your eyes:
You can't turn back the tide.
Don't say you want me,
Don't say you need me,
Don't say you love me.
It's understood.
Don't say you're happy
Out there, without me.
I know you can't be
'Cause it's no good.
(Depeche Mode: It's No Good)
Ensimmäisiä Depeche Moden biisejä, jonka olen kuullut niiltä. Olin muistaakseni silloin suht nuori, mutta tuo kertosäe jäi mieleeni. Ja hieman vanhempana tutustuin bändin aikaisempaan tuotantoon vanhan koulukaverini ja parin muunkin tuttuni kautta. Tuo on soinut tänään ahkerasti Spotifyn ja youtuben kautta, sillä olen kehittänyt idean Depeche Mode -aiheiseen ficciin, jonka kirjoittamista jatkan varmaan vielä nyt illalla.
Kirjoittamisesta sen verran, että on helpompaa kirjoittaa minä-kertojana tekstiä. Kaikkitietävänä on vaikeaa tietää toisen ihmisen ajatuksia, etenkin jos ei tunne ihmistä niin hyvin.

lauantai 1. lokakuuta 2011
Fanittamisesta
"Fanittaminen on 15-16-vuotiaiden tyttöjen juttu, ei enää yli kaksikymppisten",
näin isäni sanoi minulle erään keikan jälkeen seuraavana aamuna, kun olin virnuillut aamiaispöydässä edellisen illan sattumuksille. Olin ollut katsomassa Olavi Uusivirran keikkaa ja päässyt samalle lavalle soittamaan melodikasooloa, joka onnistui vähän niin ja näin.
Miksi parikymppisenäkään ei saisi fanittaa jotain bändiä/ artistia, jos pitää siitä niin paljon? En jaksanut pistää vastaan isälleni asiasta silloin, mutta olen sitä mieltä, ettei fanittaminen kuulu pelkästään teini-ikään. Ja sitäpaitsi musiikkimakuni on hyvin laaja, joten en voi lukea itseäni vain yhden bändin/ artistin faniksi.
Mainitakseni muutamia, joista pidän:
Apocalyptica
Placebo
Tool
Poets Of The Fall
Olavi Uusivirta
My Chemical Romance
Oma sukupolveni varmasti muistaa, miten lapsina pidettiin Spice Girlsistä ja Backstreet Boysista, näistä ensin mainittua fanitin itsekin ja laulettiin aina kavereitten kanssa Spaissareita. Itselleni lankesivat tosin ikävimmät lauluroolit, vaikka olin kavereitani lahjakkaampi laulaja.
Voin todistaa myös väitteeni, ettei fanittaminen ole pelkästään teinien juttu, sillä olin tänään teinien joukossa My Chemical Romance -aiheisessa miitissä joukon vanhimpana, mutta minut hyväksyttiin porukkaan kaikesta huolimatta. Olen kuitenkin ollut tietoinen kyseisestä bändistä jo viitisen vuotta ja nyt on tullut taas sellainen kausi, jolloin olen kuunnellut kyseisen bändin musiikkia tavallista enemmän. Hakenut sitä kautta inspiraatiota ficceihini, mutta myös energiaa, jolla jaksaa syksyn ja tulevan talven yli.
Alkuun tietysti jännitti mennä kyseiseen miittiin, olihan kyseessä kuitenkin ensimmäinen virallinen miitti, jossa olen koskaan ollut. Mutta hyvin meni ja muutaman viikon päästä otetaan uusiksi. Kiitos kaikille paikalle päässeille ja rutistus Gerard-sudelle, joka oli mukanani ja josta porukka tykkäsi ja aion varmaan ottaa sen ensi kerrallakin mukaan :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)