sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Queen 17, Feral Burn & MIR @Liberté 5.1.2012

Vuoden 2012 keikoilla rampaaminen alkoi loppiaisen aattona Libertéstä, jossa olin katsomassa MIR:iä ja kahta muuta bändiä, jotka olivat minulle tuntemattomampia nimiä. Näistä olin tosin pari biisiä kuullut ennen keikkaa toisena soittavalta Feral Burnilta ja tykännyt.

Keikan aloitti Queen 17, josta en valitettavasti saanut hyvälaatuista kuvaa. Syy tähän oli se, että en tiennyt kamerani asetuksista ja taisi keikkapaikan valaistuksenkin kanssa olla jotain tekemistä asian suhteen. Sen verran voin bändistä kuitenkin kertoa, että niiden musiikki ottaa vaikutteita 70-luvun rockista ja niillä niillä on kaksi laulajaa: kitaristi ja rumpali. Näistä kahdesta taisi tosin rumpali olla enemmän äänessä keikan aikana ja kun keikan jälkeen tapasin pojat baarin puolella, kerroin rumpali-laulajalle sellaiset terveiset, että "se näytti ihan vaalealta versiolta Foo Fightersien Dave Grohlista" :D

Toisena soitti Feral Burn, josta sainkin sitten ihan kohtuu hyviä kuvia, joita laitan tähän. Muutama videokin tuli kuvattua. Bändissä on kolme jäsentä: laulaja-kitaristi Mark, basisti Pasi ja rumpali Jouni ja niiden musiikki kuulostaa 80-luvun metallilta ja ottaa vaikutteita mm. Van Halenilta ja Skid Row'lta.

Queen 17 ja huono valaistus
Mark

Pasi



Feral Burn ja rumpalikin näkyy







MIR oli viimeinen enkä oikein osaa sanoa muuta poikien keikasta kuin että tykkäsin todella ja otin muutaman videopätkänkin keikan aikana, mutta se, miten saisin siirrettyä ne blogiini, on kokonaan toinen juttu. Kuvia kuitenkin sain...









Kiitos pojille keikasta ja kuukauden päästä luultavasti uudelleen, kun MIR heittää keikan Semifinalissa Candorloopin ja Carved In Ashesin kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti