tiistai 3. tammikuuta 2012

Merenmies ja perhospoika

Taivaanrantaan hän tuijottaa,
harmaat silmät seuraa merta.
Täällä mä hänet nähnyt oon
jo hyvin monta kertaa.

Häntä ympäröi hiljaisuus,
tuuli hänet syliinsä kietoo.
Mietin, onko hänellä salaisuus,
jota hän ei uskalla kertoo.

Tänne tulen välillä minäkin,
kun kaipaan omaa rauhaa.
Enkä tahdo olla onneton,
kun näen sinisen taivaan.

Mua taas hyönteiset kiinnostaa,
niistä luontolehteen kirjoittelen.
Perhoset olkapäälleni istahtaa,
heinäsirkkoja kuuntelen.

Näen kimalaisen lentävän
kohti värikästä kukkaa.
Leppäkerttu tuntosarvillaan
herkkää ihoani kutittaa.

Paljaat jalat maahan upotan,
hengitän raikasta ilmaa.
Kotiseutuani rakastan
ja kuulun tähän maailmaan.

Seuraavan kerran, kun hänet nään,
hän luo minuun vakavan katseen
ja tulee sitten kysymään,
mitä mä oikein teen.

Tahdon tietää, kuka hän on,
miksi hän merelle katsoo.
Hän kertoo olevansa onneton,
kun ei osaa päättää, kenet tahtoo.

Sain idean uudesta sanoituksesta vanhaan sävellykseeni. Olen muokkaillut vanhempia biisejäni oikein urakalla nyt, kun olen päässyt bändiin. Idea tuohon ylläolevaan tekstiin on lähtenyt originaalista, jota rupean kirjoittamaan. Keksin sille nimen "Merenmies ja perhospoika". Se kertoo kahdesta pojasta, Mariuksesta ja Eliaksesta, jotka tutustuvat toisiinsa kesän aikana ja rakastuvat, vaikka Mariuksella on haavoja sielussaan erään toisen pojan takia, joka on hylännyt hänet edellisenä kesänä ja tullut takaisin reilaamasta uusi poikaystävä mukanaan. Melkoista draamaa on siis luvassa, kunhan saan tuon aloitettua. Biisin tekstin näkökulma on Eliaksella, joka pitää hyönteisistä. Ja tuo biisin teksti on vielä keskeneräinen, yritän saada siihen jonkinlaisen loppuratkaisun vielä tehtyä.

Ihan ensimmäinen versio tuosta biisistä oli nimeltään "Toisinaan mietin, missä Peltonen on", mutta pidin sitä niin tyhmänä ja lapsellisena, että halusin kirjoittaa uudet sanat siihen.

2 kommenttia:

  1. Hyvä teksti, mutta saanko esittää rakentavaa kritiikkiä? Omaan korvaani kuulostaisi paremmalta 3 säkeistön vika lause näin päin "kun nään mä sinisen taivaan". Kun teksti on jotenkin runollinen, niin tuo mielestäni rimmaa paremmin.

    Ja kun nyt oikein aloin urakalla kirjoittamaan, niin onko 5 säkeistössä tarkoituksella lepääkerttu vai pitäiskö sen olla leppäkerttu :)

    Mutta hyvä teksti muuten. Tuli ihanasti mieleen kesä ja aurinko ja aava meri! :)

    VastaaPoista
  2. 3 säkeistö on itseasiassa B-osa... Nimi tälle tekstille muotoutuu ajan kanssa varmaan, kunhan saan tuon tarinan kirjoitettua. Ja se sivuaa tosiaan Helsinki-Amsterdam -trilogiaa :)

    Kiitos :)

    VastaaPoista