sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Levyarvio: Poets Of The Fall - Jealous Gods

Ensimmäistä kertaa arvioin jonkun uuden levyn. Mutta koska olen jo peräti 8 vuotta fanittanut Poets Of The Fallia ja omistan herrojen aiempiakin levyjä, olen odottanut tätä uutukaista ekan sinkkubiisin "Dazen" musavideon julkaisusta lähtien. Jealous Gods täydentää Poets-albumien toisen (jossa albumeilla on kaikilla kaksiosaiset nimet, aiemmat olivat Revolution Roulette ja Twilight Theatre) trilogian ja on herrojen järjestyksessä kuudes pitkäsoitto.

Albumi alkaa siis ensimmäisellä sinkkujulkaisulla "Daze", jonka upean visuaaliseen videoon rakastuin. Sanoitukset ovat tuttua Poets laatua, mutta olen kummastellut Poetsien laulajan, Marko Saareston, falsetin käyttöä. Kaksi vuotta sitten julkaistun "Temple Of Thought"-albumin ensimmäiseen sinkku- ja musavideojulkaisuun "Cradled In Love":en minulla kesti tottua useamman kuuntelukerran ajan, mutta "Dazen" kanssa kävi päinvastoin. Lieneekö jotain tekemistä myös sillä, että "Daze" on nopeatempoisempi ja Markus 'Captain' Kaarlosen soittamat kosketinmelodiat ovat tarttuvampia kuin hitaammissa biiseissä.

Toisena on vuorossa albumin nimiraita "Jealous Gods", jonka alun pianomelodia muistuttaa minua Adelen biisistä "Turning Tables". Ja uskoisin, että tästä tulee yksi suosikkini keikoilla, kunhan tulen parin viikon päästä näkemään  paremman puoliskoni kanssa bändin livenä Tavastialla.

Albumin kolmas raita "Rumors" rokkaa kuten avausraitakin, eri tavalla tosin, sillä kertosäkeessä kappale moduloi (sävellaji vaihtuu toiseksi). Lyriikoista pidän tähän mennessä erityisesti:

N' I know they would steal your heart to see my love tortured
Render trust a hostage to fortune
Rumors seduce like fire


"Brighter Than Sun":ista tulee Poetsien uuden albumin seuraava sinkku, epäilen, että bändin ulkomaalaiset fanit ovat ainakin sitä mieltä. Onpa biisi äänestetty suosikiksi näinkin lyhyessä ajassa uudelta levyltä bändin virallisten nettisivujen keskustelufoorumilla. Itse en oikein tiedä, mitä  ajatella tästä biisistä... Tai onhan se hieno, mutta mietin myös, puuttuuko siitä jotain. Lyriikat ovat tässäkin biisissä tosin hienot.

Seuraava biisi avasi ensikuulemalta minulla kyynelkanavat samalla tavalla kuin edellisen albumin "Skin" sekä "The Ballad Of Jeremiah Peacekeeper". Biisin nimi on "Love Will Come to You" ja se tuo mieleeni lisäksi hieman "Stay":n, Poetsien debyyttilevyn herkistelybiisin. Eikä minulla ole tähän tämän enempää lisättävää.

"Rogue" on albumin ja koko Poetsien uran ensimmäinen täysin instrumentaalikappale, jossa bändin kitaristit pääsevät näyttämään taitonsa. Sekä Olli että Jaska ovat livenäkin loistavia kitaristeja, mutta ottaako bändi tämän uuteen keikkalistaansa, jää nähtäväksi.

"Rebirth" nousi toiseksi suosikikseni balladiosastolta tällä uudella albumilla, etenkin sanoitustensa ansiosta:

For you, for you
I would bring down the heavens on this earth
For you, for you
I would even trust the devil for rebirth


Linkitin kyseisen biisin myös paremman puoliskoni Facebook-seinälle ja hänkin sanoi pitävänsä siitä. Mutta en usko, että hänestä tulee samanlaista fania bändille kuin minusta on tullut.

"Hounds To Hamartia" :ssa kitarat helkkyvät taas kirkkaina ja Markon hypnoottinen ja kaunis lauluääni pääsee oikeuksiinsa. Tykkään todella paljon eikä lopussa kuultava radiolähetys häiritse minua pätkääkään.

"Clear Blue Sky" heijastelee kaipuuta menneeseen, takaisin aikaan, jolloin laulun puhuja juoksi rakkaansa kanssa ilman huolia, vapaana sinisen taivaan alla. Onneksi en ole itse jäänyt haikailemaan menneisyyttäni, vaikka se toisinaan muistuttaa minua olemassaolollaan. 

"Choice Millionaire" ei jostain kumman syystä sytyttänyt minua, se taitaa olla näistä albumin kappaleista myös ainoa, jonka kuuntelemisen jätin kesken. Se ei vain jotenkin auennut minulle heti ensimmäisellä kuuntelukerralla tai sitten se on vain liian erikoinen Poetsien tavallisesti niin hillittyyn ja runolliseen tyyliin.

"Nothing Stays The Same" päättää Jealous Gods-albumin. Rauhallinen, herkkä balladi muistuttaa minua aiemmista Poetsien tekemistä balladeista, jotka ovat koskettaneet minua. Siinä on ripaus surua ja lyriikat ovat myös ehkä yhdet Markon kauneimmista:


Been doused in elixir to numb my pains
And black and white thoughts have all bowed to me
As I’ve walked through their unlit corridors
And weak as I am you’re like an angel standing by me

When sorrow calls my name
I know nothing stays the same



Loppuvaiheessa kappale kasvaa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kitarariffit saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni, samoin kertosäkeen viimeiset, toistuvat säkeet.

Loppuarvosanaksi antaisin tälle albumille 4/5, sillä siinä on paljon hyvää, mutta myös muutama sellainen kohta, mitkä eivät yllätä minua samalla tavalla kuin aiemmin kuunnellessani bändin levyjä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti