lauantai 1. lokakuuta 2011

Fanittamisesta

"Fanittaminen on 15-16-vuotiaiden tyttöjen juttu, ei enää yli kaksikymppisten",

näin isäni sanoi minulle erään keikan jälkeen seuraavana aamuna, kun olin virnuillut aamiaispöydässä edellisen illan sattumuksille. Olin ollut katsomassa Olavi Uusivirran keikkaa ja päässyt samalle lavalle soittamaan melodikasooloa, joka onnistui vähän niin ja näin.

Miksi parikymppisenäkään ei saisi fanittaa jotain bändiä/ artistia, jos pitää siitä niin paljon? En jaksanut pistää vastaan isälleni asiasta silloin, mutta olen sitä mieltä, ettei fanittaminen kuulu pelkästään teini-ikään. Ja sitäpaitsi musiikkimakuni on hyvin laaja, joten en voi lukea itseäni vain yhden bändin/ artistin faniksi.
 
Mainitakseni muutamia, joista pidän:

Apocalyptica
Placebo
Tool
Poets Of The Fall
Olavi Uusivirta
My Chemical Romance

Oma sukupolveni varmasti muistaa, miten lapsina pidettiin Spice Girlsistä ja Backstreet Boysista, näistä ensin mainittua fanitin itsekin ja laulettiin aina kavereitten kanssa Spaissareita. Itselleni lankesivat tosin ikävimmät lauluroolit, vaikka olin kavereitani lahjakkaampi laulaja.

Voin todistaa myös väitteeni, ettei fanittaminen ole pelkästään teinien juttu, sillä olin tänään teinien joukossa My Chemical Romance -aiheisessa miitissä joukon vanhimpana, mutta minut hyväksyttiin porukkaan kaikesta huolimatta. Olen kuitenkin ollut tietoinen kyseisestä bändistä jo viitisen vuotta ja nyt on tullut taas sellainen kausi, jolloin olen kuunnellut kyseisen bändin musiikkia tavallista enemmän. Hakenut sitä kautta inspiraatiota ficceihini, mutta myös energiaa, jolla jaksaa syksyn ja tulevan talven yli.

Alkuun tietysti jännitti mennä kyseiseen miittiin, olihan kyseessä kuitenkin ensimmäinen virallinen miitti, jossa olen koskaan ollut. Mutta hyvin meni ja muutaman viikon päästä otetaan uusiksi. Kiitos kaikille paikalle päässeille ja rutistus Gerard-sudelle, joka oli mukanani ja josta porukka tykkäsi ja aion varmaan ottaa sen ensi kerrallakin mukaan :)

2 kommenttia:

  1. Lapsenmielisyys ja fanitus on elämän suola, ilman sitä tulee sellaisia kuvia tyyppejä jotka sanoo että "fanitus on teinien juttu" ;)

    VastaaPoista
  2. Mä oon ainakin ihan fangirl ja olen myös samaa mieltä siitä, että fanitus ON elämän suola. :D

    VastaaPoista