Minne katosi päivät?

Vaikka vieressä on tilaa,
hän makaa omalla puolellaan.
Eilen hän huomasi,
että seinästä irtoaa maali.

Ja että ensimmäistä kertaa
hän ei jaksanut odottaa.
Eilen hän huomasi,
ettei enää jaksa odottaa.

Minne katosi päivät,
joina et nähnyt mitään
ilman, että hän olisi nähnyt saman?
Minne katosi päivät,
joiden aikana hän tottui,
hän tottui syliisi?

Kasvit on kuolleet ruukkuihin,
hän istuu ajatuksissaan.
Eilen hän ymmärsi,
ettei näkisi sinun palaavan.
Ja että ensimmäistä kertaa
hän ei tuntenut mitään.

Minne katosi päivät,
joina et nähnyt mitään
ilman, että hän olisi nähnyt saman?
Minne katosi päivät,
joiden aikana hän tottui,
hän tottui syliisi?
(Scandinavian Music Group: Minne katosi päivät)

Tuo teksti tuli mieleeni eilen illalla erään keskustelun päätteeksi. Olin viime viikonlopun allapäin, kiitos sen, että perjantaina meni taas kerran överiksi kaikki. Ei enää alkoholia minulle.
Minne on kadonnut se ilo, joka oli vielä pari kuukautta sitten tässä ihmisessä? En tunnista enää itseäni samaksi ihmiseksi, joka silloin rakasti toista, yhtä ristiriitaista, mutta ihanaa ihmistä. Mihin on kadonnut se lämpö, joka antoi hymyn kasvoilleni kesällä, rauhan sydämeeni, tunteen siitä, etten ole yksin eikä minun tarvitse olla yksin?
Nyt olen pieni, mustahiuksinen olento, joka haluaisi rutistaa rintaansa vasten pienen susipehmolelunsa ja pyyhkiä kyyneleensä nenäliinaan tai painaa päänsä toisen olkaa vasten ja itkeä siinä. Olla hiiri, joka näpertää laaman turkkia hellästi pienillä käpälillään.
En minä tahdo erota, vaikka mokasin. Olen osannut antaa ja pyytää anteeksi, yrittänyt myös ymmärtää. Haluan nyt itse sitä samaa ymmärrystä toiselta, tahtoa olla vahva ja seistä rinnallani, vaikka tietyt asiat pelottavat. Kyllä minuakin pelotti silloin kesällä, kun mietin, mitä tästä tulee.

Mieleeni tuli myös toinen teksti, josta en tosin tiedä, soveltuuko se tähän merkintään, mutta laitan sen silti, koska siinäkin on vähän samantyylinen tarina taustalla.

Parempi on olla yksin vaan,
kuin yksinäinen kahdestaan.
Parempi eksyä toisistaan,
kuin itsensä kadottaa.

Parempi on olla itsekseen,
kuin tulla sokeiksi toisilleen.
Helpompi lähteä ja levähtää,
ennen kuin tulee pimeää.

Mut heti, kun mä olen yksin,
ikävä viiltelee.
Vielä kerran kahdestaan
tämän yhden kerran vaan.

Neljä seinää saa yksin todistaa.
Vaieten ne valvoo
ja meitä tuijottaa.
Vesi hiljalleen hautaa kaiken alleen.
Neljä seinää valvoo,
kun sinua suutelen.

Sinä saat minut uskomaan,
etten pysty jatkamaan.
Sinua ilman ja yksinään
ois vielä pimeämpää.

Sinut tahdon unohtaa,
en enää osaa muutakaan.
Kertaakaan et enää saa
mun mieltä muuttumaan.

Neljä seinää saa yksin todistaa
toisenlaista yötä ja minua rauhoittaa,
kun vesi hiljalleen sinut hautaa alleen.
Liian monta yötä mä sinua suutelin.

Neljä seinää vaan enää tuijottaa.
Vaieten ne valvoo ja minua suojelee.
Kun vesi hiljalleen valuu yli menneen,
odotan ja istun, veden ääntä kuuntelen.

Neljä seinää vaan enää tuijottaa saa,
varjoja ne kantaa, sinusta muistuttaa.
Neljä seinää saa yksin todistaa.
Kanssani ne valvoo ja minua lohduttaa.

Neljä seinää
yksin tietää.
Neljä seinää saa minut uskomaan:
seuraavana yönä veden pinta hiljenee.
(Jonna Tervomaa: Neljä seinää)