Auringonlasku.
Sinä ja minä.
Prinsessa ja Tuhkimo,
kaksi kaunista ihmistä.
Sä tartuit auringon
viimeiseen säteeseen,
katoavaan, heiveröiseen.
Nauroit, mut näin
sun silmässä kyyneleen.
Sä pyysit multa: "Kellutaan!"
Sä katsoit mua silmiin,
mä nauroin vaan.
Ei kukaan kai voi rakastaa
nuorta, kaunista prinsessaa.
Kellutaan ja kellutaan,
aina kauemmas toisistamme joudutaan.
Auringonnousu.
Uniset silmät.
Hipaisu ja suudelma,
sitten ei mitään.
Sä katosit yöhön,
tiedän sen.
Kuljen yksin epäillen.
Minne sä lopulta päädyt,
sitä tiedä mä en.
Tuhkimoa paleltaa
meren aallot kun mua keinuttaa.
Mä huudan ikävääni kuutamoon,
tahdon takaisin sun kainaloon.
Vaikka kesällä itseni kadotin
tahdon prinsessan elämääni takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti