Mä annan sut pois

Sammuu, talossamme lamput sammuu.
Autioituneita huoneet
ovat yksi kerrallaan.
Sängyn laitamilla hiljaa nuokkuu
kaksi uupunutta,
onnellisia vain unissaan.

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois,
vaikka sattuu.
Sä annat mut pois, sä päästät mut pois,
kaikkeen tottuu.
Hymyillään vaan, ei oo muutakaan
enää antaa.
Luovutaan toisistamme hiljaa.

Liikaa, luulin meistä aina liikaa.
Lupasin: "mä korjaan kaiken"
yhä vain uudestaan.
Liukuu sun ote käsistäni,
vaihtuu viikot.
Huomaamatta äänet kuuluu
koko ajan hiljempaa.

Mä annan sut pois, mä päästän sut pois,
vaikka sattuu.
Sä annat mut pois, sä päästät mut pois,
kaikkeen tottuu.
Hymyillään vaan, ei oo muutakaan
enää antaa.
Luovutaan toisistamme hiljaa.

(Laura Närhi: Mä annan sut pois)

Elämä ei ole aina helppoa. Joskus joutuu tekemään todella suuria valintoja. Mutta ne valinnat auttavat eteenpäin. Tuntuu tyhjältä, tyhjyys vaihtuu suruun, ikävään. Myöhemmin sen surun tilalle tulee helpotus, usko siitä, että pystyy seisomaan omilla jaloillaan, vaikka joskus pelkääkin jalansijan horjuvan.